Muutoksia

Nyt voisi jo todella sanoa, että muutoksia on alkanut näkyä!
En vieläkään itse näe itsessäni mitään fyysisiä muutoksia, mutta nyt on alkanut henkisesti todella huomaamaan että on alkanut itsetunto kasvaa ihan suuriakin määriä.

Nyt on tullut ehkä konkreettisimpana ajaminen. Olen ajanut viimeksi kunnolla autoa noin kuusi vuotta sitten. Aika pian sen jälkeen, kun tapasin mieheni lopetin ajamisen. En tiedä mitä tarkalleen tapahtui mutta koin etten voinut enää ajaa. Etten enää osannut tai jotain vastaavaa. Tuli paniikkihäiriöoireita (juu minulla on ihan diagnosoitu paniikkihäiriö ja sosiaalisten tilanteiden kammo jne monta muuta asiaa) kun ajattelinkin autolla ajamista. Olen tiedostanut koko ajan että osaan kyllä ajaa. Olen ajatellut että jos hätä tulee niin takuulla pystyn ajamaan ja vielä hyvinkin, sitä en ole epäillyt. On vain ollut tiettyjä asioita mitkä on sanelleet mulle sen, etten voi ajaa. Nyt on tilanne muuttunut. Olen alkanut väkisin pakottaa itseäni ajaan autolla. Ja nyt kun olen muutaman kerran väkisin mennyt auton rattiin on käynyt niin ettei se enää pelotakaan niin. Hyvä minä!
Itseluottamus on kohonnut tuossa asiassa aivan älyttömästi.

Nyt myös on tullut sellainen etten enää anna ihmisten kävellä niin vaan ylitseni. En enää siedä sitä, että mua kohdellaan miten sattuu. Sanon takaisin enkä vaan itke sisälläni asioita. Edelleen muistan sen, ettei kaikista tarvitse tykätä mutta kaikkien kanssa on tultava toimeen. En sentään ole mitään angstia kerännyt, mutta ehkä tosiaan siitä huomaa että sanon mitä ajattelen. En myötäile jos olen eri mieltä. Ennen en uskaltanut sanoa mitä mieltä olen jos oli esimerkiksi ryhmäpainetta jollekin asialle. Minä oon mikä oon ja voi voi jos ei miellytä :)

On myös käynyt niin että olen alkanut pohtia lähelläni olevia ihmisiä. Ihmisiä joita olen pitänyt kavereina ja jopa ystävinä. Yksi kysymys jota olen nyt pyöritellyt about kk päässäni on sellainen että: Miksi pitää ystävänä sellaista kenen kanssa on koko ajan niin paha olla? Ehkä kuulostaa hassulta, moni varmaan sanoisi että no ei tietenkään pidä pitää mutta siis jos oikeesti rakastaa kyseistä ihmistä/kyseisiä ihmisiä järjettömän paljon? Miten sitten voisi sanoo että lähdehän lätkimään? On tämä psyyke mahtavaa.. entistä enemmän tulee vaan olo että taidan oikeasti lähteä lukemaan psykologiaa. Niin kovin kiehtovaa!