sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Joulua

Tänä vuonna alkoi Joulun suunnittelu ja toteutus aikaisin. Silti jotenkin tuntuu että kaikki jäi kesken. Aloitin sillä, että matkustin anoppilaan kaksin poikani kanssa ja tein siellä laatikoita. Ihana appiukkoni teki perunalaatikko massan jonka sitten paistelin, muut laatikot tein sitten siellä. Maksalaatikot tein kotosalla.
Tein myös muutaman kuivakakun, taatelikakun, siellä.








Tämä oli siis marraskuussa :)

Kotosalla sitten Jouluun valmistautuminen alkoi myöhemmin. Taisi alkaa niinkin tärkeällä asialla kuin piparkakun syömisellä with homejuusto ;)


Piparitaikinankin ihan ite pikkukätösin tein itse :)

Tosiaan Joulu se tuli meillekin vaikka tuntui loppuviimeksi ettei kaikki tontut löytäneet seinälle tai jouluvaloja ei tullut sytyteltyä niinkuin ennen.. johtuikohan se tästä ankeasta kelistä??

 Joulupukille ja muorille tein kakun, ja lisäksi mieheni kummisedälle :) Taatelikakkua tietenkin :) Omalla muunnoksella ;)
 Kaikki lahjatkin tuli paketoitua :)

 Poikani suosikkeja: pasteijoitakin tein :) Taikina oli pakastealtaasta kaupasta, tänä vuonna en jaksanut kaulita alusta alkaen voitaikinaa :/
 Mieheni on aika pullahiiri joten bostonpullaakin väsäilin :)

 Tällainen kaunokainen rantautui minulle mieheni toimesta...
 Kuten nämä Joululta tuoksuvat Hyasintitkin :)

 Piti ottaa niin jouluisa kuva, muttei poikani antanut näiden koristeiden olla oikein päin hetkeäkään, mutta ehkä hyvällä mielikuvitsella tästä löytää viime vuonna poikani lahjaksi saamansa karhun, lumiukon, poron ja joulupukin :D
Kotosalla väsäsin maksalaatikoita pariinkin otteeseen. Ensin äipälle tällaisen satsin (lisänä äitille tässä porkkanalootaa) ja sitten vielä toisen satsin maksalaatikkoa appivanhemmille :)

Joulua vietimme mummulassa/appivanhempien tykönä Virroilla. Oli kerrassaan ihanaa! Oli oikein kunnon loma. Rakastan sitä paikkaa ja appivanhempia ylitse kaiken ja joka kerta kun siellä on tuntuu kuin olisi toisessa kodissa. Nytkin saimme nukkua hyvin ihanissa sängyissä ja oli kuin täysipalvelua. Ihania ihmisiä ja ihana idylli. Mahtavuutta!

Edelleen hyvää Joulunaikaa kaikille lukijoille, vaikka hiukan myöhässä ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti