tiistai 1. huhtikuuta 2014

Hui olkoon!

Tänään työssä yksi asiakas kysäisi, että merkkaako hän vielä tähän viime kuun lomakkeeseen tämän päivän tietoja. Hetken olin hiukan monttu auki kunnes tajusin, että tottahan se on: nyt on jo huhtikuu! Huhtikuu vaihtui maaliskuun tilalle.
Se on varmasti se, kun on niin älyttömän kiiruista ja toisaalta mukavaa tohotusta koko ajan niin aika kuluu juoksemalla.

Enää parisen kuukautta kun muksut rientävät kesälomalle ja alkaa parin kuukauden jakso jolloin onkin arki erilaista. Oma kesälomani ei ole normaalimittainen nyt vielä tänä vuonna, mutta otin kyllä palkattomia siten että kyllä siinä kesälomafiilikseen pääsee. Kovasti on tohinaa sinne kesällekin, ei epäilystäkään etteikö sekin nopeasti kuluisi :/
Meillä on mm. kahdet häät, yksi ulkomaanmatka ja erilaisia vertaistuki"leirejä".
Mutta on kyllä paljon laiskoja aamujakin ja ulkona touhuamista ja sitä mitä odotan kaikista eniten: MÖKKEILYÄ!
Ai niin ja semmoinen pikkujuttu kuin kodinhoitohuoneen ja saunaosaston täysremppa.... noooh, mä tosiaan karkaan muksujen kanssa mökille ja palaan täysin valmiiseen remontoituun kotiin ;) No ei vaan, enköhän mä ainakin purkuhommiin kelpaa mukaan :)

Ai niin.. aprillipäivän kunniaksi kävin vaakalla ja nappasin mittanauhan tositoimiin, tulokset sivulla siitä lisää :)


torstai 27. helmikuuta 2014

Senttejä ja niiden katoamista



Kaivelin tänään taas mittanauhaa esiin. Edellisestä kerrasta onkin kulunut jo hyvä tovi.
Nyt laittelen taas muutosta siihen mitä on ollut alkuun, siihen kun ekan kerran mittasin (4.11.2013)

Vyötärö:
- 18cm

Reiden ympärys:
- 15cm

Edelleen korostan sitä että uskon hyvin vahvasti siihen että reidenympäryksen mittaaminen on haastavaa jolloin jotain mittavirhettä on hyvinkin mahdollista olla. Mutta oli miten oli, on se pienentynyt kuitenkin hyvin vaikka olisi jonkun verran mittavirhettäkin :)

Nyt ei ole virallinen punnituspäivä mutta ajattelin nyt kuitenkin kertoa tuloksen ja sehän on tänään 27.2. sellainen kuin:


Kuvassa minä hehkeänä saunan jälkeen :D

Anteeksi :(

Haluan pyytää anteeksi kun olen laiminlyönyt tätä blogia. Uskomatonta kyllä, olen saanut siitä yksityisviestejä tyyliin: "mikset enää kirjoita blogiasi" :O. Tosiaan tämä alkoi ihan vaan omana päiväkirjana ja tsempparina mutta kasvoikin sitten tsemppariksi myös muille :)

Kirjoitan nyt nopsaan jotakin kuulumisia ja paneudun paremmin iltasella (siis todella iltasella...) tähän blogiin vielä uudestaan :)

Hyvin on mennyt! Työn alkaminenhan se tähän blogiin on vaikuttanut ja siihen etten niin enää kirjoittele.
Nautin työstäni todella paljon. Meillä on aivan huippupoppoo meidän työmaalla. Mä oikeasti odotan aina töihin pääsyä.
Niin se vaan palasi takaisin se työnarkomania, mitä ajattelin etten enää nuoruusvuosien jälkeen näkisi. Onneksi tämä on niin erilaista kuitenkin, aistii sen jo nyt etten enää stressaa niin eli ei ole vaarana mitkään loppuunpalamiset :) Työt on vaan työtä, se kaikista tärkein on täällä kotona eli mi familia <3

Syömiset on pysyneet hyvinä, tai en tiedä hyvinä mutta määrät hyvinä :) Työ on tehnyt siihenkin osansa eli pysyy jonkinlainen rytmi onneksi touhussa mukana.

Odotan kesää hirmuisesti kun alkaa saamaan tuoreita kotimaisia kasviksia. Jotenkin nyt tämän elämäntapamuutoksen myötä on alkanut selkiytymään se paremmin että mitä haluan pistää suustani sisään. En mitään epämääräistä mössöä! Laadukasta kiitos :)

Ai niin eilen perheeni söi hyvällä ruokahalulla valmistamaani ruokaa... kerroin siinä puolivälissä päivällistä että ai niin juu, te syötte kasvispyöryköitä juustokastikkeessa ;) KUKAAN ei ollut huomannut mitään, poikakin kovasti puhui lihapullista :D Opetin sitten lapselleni heti siinä uuden sanan: k a s v i s p y ö r y k k ä <3

Nyt lopettelen kun armas perheeni saapuu kohta taas päivällispöytään mutta lupaan: illalla senttitietoja ja painotietoja ja ja ja .. katotaan jos vaikka saunan jälkeen kuvankin nappais :)

Palataan mussut <3


keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Mitä syön?

Sinänsä varmaan aika tylsä kuulla tämä mutta syön kaikkea.
En todellakaan karppaa, voin sanoa ihan suoraan sen. Mulla on karppaajia lähellä paljon, ja esimerkiksi edesmennyt isäni karppasi loppuelonsa (ei kuollut siihen siis!) ja voin silti sanoa oman mielipiteeni rehdisti ja selkä suorassa: mä en ymmärrä karppausta ja en I K I N Ä tule karppaamaan. Mä olen ammatiltani kokki ja sen verran käsittääkseni ymmärrän ravitsemuksesta että olen mielestäni melko terveen mielipiteen muodostanut: ihminen tarvitsee hiilareita. Ihan oikeasti.
En myöskään syö mitään kevyttuoteita, lukuunottamatta pahettani pepsi maxia, ainakaan sillä tarkoituksella että syönpä tätä etten liho. No way.
Mä syön ihan kaikkea. Myös herkkuja. Käytän myös alkoholia joskus.
Se mikä on koko asian ydin on se, että syön vähän ja syön usein. Maksimiväli aterioilla on kolme tuntia. Sen yli ei saa mennä. Jos menee niin mun kroppa ilmoittaa siitä kyllä, kädet tärisee ja huimaa. Yksi päivä töissä tuli liian pitkä tauko ja meinas useaan kertaan mennä taju.

Tehdääs joku esimerkki, ihan hatustani tämän heitän mutta on silti ihan totuudenmukainen :)

6.00 Varhaisaamupala, kotona ennen töihin lähtöä:
Yksi siivu leipää ja päällä keittokinkkua.
Vettä
Vitamiinit

8.30 Aamupala, töissä:
Kuppi kahvia
Itse tehtyä rahkaa jossa esim. hedelmää ja siemeniä tai marjoja tms

11.30 Lounas töissä:
Rahkaa
Vettä

13.30 Välipala, kotona:
Tonnikalaa
Salaattia
Vettä
(Eli siis oikeesti vois sanoa että töissä on välipala ja kotiintullessa lounas..)

16.00 Päivällinen:
Lihaperunasoselaatikkoa
Raejuustoa
Kurkkua
Pepsimaxia

19.00 Väli-iltapala:
Leipä
Leikkele
Pala banaania
Vettä

21.00 Iltapala:
Rahkaa

Joskus tuo kelllo seitsemän ateria jää väliin jolloin iltapalalla on sitten yleensä myös leipää rahkan lisäksi.

Tämä siis aika raaka esimerkki, mutta halusin nyt jotain vastata kysyjille.

Ainoastaan kokolihapihvit tai palapaistit jne on nykyään jäänyt pois. Muutoin syön ihan mitä vaan ja itseasiassa nykyään jopa paremmin. Kalaa on tullut ruokavalioon paljon, myös muuta kuin lohta ja tonnikalaa ;) 



maanantai 3. helmikuuta 2014

Jäähyväiset

Perjantaina oli erään tärkeän ihmisen hautajaiset.
Kyseessä oli iäkäs ihminen, joten oli sinänsä erilaisista hautajaisista kyse kuin missä olen aivan lähiaikoina ollut. Edelliset hautajaiset olikin oman tytön ja ne nyt oli ihan oma asiansa..
Tämä ihminen joka hyvästeltiin oli mieheni täti. Tämä ihminen on yksi niistä harvoista mieheni sukulaisista keneen olen hyvin tutustunut.
En voi kyllin korostaa sitä kuinka järjettömän onnellinen olen kun sain häneen tutustua ja sain häneltä hyviä elämänohjeita ja sain nähdä millainen asenne elämässä pitäisi olla. Siihen pyrin!
Tämä ihminen oli todella positiivinen ihminen, hänellä oli suuria vaikeuksia elämässään ja uskomattomista asioista selvisi ja uskon että suurimmaksi osaksi siksi että hänellä oli asenne että tottakai tästä selvitään. Hänellä oli ihana hersyvä tyttömäinen nauru ja aivan mainioita sutkautuksia. Suoria napakoita mielipiteitä. I like!

Hautajaisissa kälyni kysyi että otatko sä nenäliinaa, tarjoten pakettia. Mä olin että en mä taida ja laitoin paketin eteenpäin. Siis enhän mä nyt mitään nenäliinaa tarvitse, johan mä tyttöni hautajaisissa olin.. enkai mä nyt iäkkään ihmisen hautajaisissa silleen itkisi? Juu enpä..
Arkulla kaikki alkoi, siinä alkoi herkistyminen todenteolla. Aivan viimeinen niitti oli se, kun pappi lausui "tyttövainaani" psalmin. Psalmin jonka meidän pappi luki niin tyttöni hautajaisissa kuin tyttöni uurnan laskussa. Luki myös toisen tyttöni kasteessa ja myöhemmin tytön suurissa sukujuhlissa. Haluan laittaa tähän sen psalmin, varmasti rakkaat ymmärtää sen luettuaan MIKSI romahdin ihan totaalisesti tämän tädin hautajaisissa.

Tässä se kokonaisuudessaan, tummennan "tyttöni" kohdan:

Psalmi 139

Herra, sinä tunnet minut

Herra, sinä olet minut tutkinut,
sinä tunnet minut.
2 Missä olenkin, minne menenkin,
sen sinä tiedät,
jo kaukaa sinä näet aikeeni.
3 Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut,
perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni.
4 Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa,
jota sinä, Herra, et tuntisi.
5 Sinä suojaat minua edestä ja takaa,
sinä lasket kätesi minun päälleni.
6 Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä.
7 Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta,
minne voisin paeta sinun edestäsi?
8 Vaikka nousisin taivaaseen,
sinä olet siellä,
vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan,
sielläkin sinä olet.
9 Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin
tai muuttaisin merten taa,
10 sielläkin sinä minua ohjaat,
talutat väkevällä kädelläsi.
11 Vaikka sanoisin: "Nyt olen pimeyden kätköissä,
yö peittää päivän valon",
12 sinulle ei pimeys ole pimeää, vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo.
13 Sinä olet luonut minut sisintäni myöten,
äitini kohdussa olet minut punonut.
14 Minä olen ihme, suuri ihme,
ja kiitän sinua siitä.
Ihmeellisiä ovat sinun tekosi,
minä tiedän sen.
15 Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä,
muotoni kuin syvällä maan alla,
mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa.
16 Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani,
sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu.
Ennen kuin olin elänyt päivääkään,
olivat kaikki päiväni jo luodut.
 17 Kuinka ylivertaisia ovatkaan sinun suunnitelmasi,
Jumala,
kuinka valtava onkaan niiden määrä!
18 Jos yritän niitä laskea, niitä on enemmän kuin on hiekanjyviä. Minä lopetan, mutta tiedän: sinä olet kanssani.
19 Kunpa surmaisit, Jumala, väärintekijät!
Kaikotkaa, murhamiehet!
20 He ovat sinun vihollisiasi,
he vetoavat sinuun valheellisesti
ja vannovat väärin sinun nimeesi.
21 Enkö vihaisi sinun vihollisiasi, Herra,
enkö inhoaisi sinun vastustajiasi!
22 Loputon on vihani heitä kohtaan, he ovat minunkin vihollisiani.
23 Tutki minut, Jumala,
katso sydämeeni.
Koettele minua,
katso ajatuksiini.
24 Katso, olenko vieraalla, väärällä tiellä, ja ohjaa minut ikiaikojen tielle.

 Hautajaisiin lähdössä

Työssäoloa

Haluaisin hehkuttaa työssäoloa. Olen ehkä sitä jo tehnytkin aikaisemmissa teksteissä jonkin verran, mutta pakko vielä ihan pikkuisen.
Aika jännä, kuinka näinkin monen viikon jälkeen mitä olen työssä jo ollut, edelleen menen joka työaamu ihan into piukeena töihin. :)
On se vaan niin ihana työpaikka!
Mitäänhän en voi mistään yksityiskohdista tietenkään kertoa, mutta ympäripyöreästi toki.
No ne työkaverit. Koko työyhteisö on aivan mahtava, niin mua tosi liki olevat kuin sitten muut talossa hääräävät. Ja asiakkaat! Ne vasta ihania onkin.
Voiko olla näin huippua? Kai mä jossain vaiheessa rysähdän täältä pilvilinnoista alas ja mietin että mitähän sitä sitten tekis :D Mutta nyt nautitaan.
Työtehtävät on mahtavia. Saa tehdä oikeasti koulutusta vastaavaa työtä. Ja tunnen oloni arvostetuksi. Tähän ikään mennessä olen nähnyt aika kovasti erilaisia työpaikkoja. Satoja. Ja valitettavasti joukkoon on mahtunut aivan järkyttäviä kokemuksia. Pahimmillaan on poljettu itsetuntoa alas ihan urakalla ja korostettu sitä etten ole mitään ja olen itsekin epäillyt silloin ammattitaitoani.
Ehkä se on tämä uusi minä, että nykyään oikeasti uskon että kyllä mä oon hyvä työssäni.
No, ehkä se nyt riitti tätä asiaa tällä kertaa. :)

Ai niin kuva! Mä en nyt löytänyt mitään muuta kuvaa tähän hätään niin pannaan nyt sitten tämmöinen:


                                                                    Mun työpopot :)

tiistai 21. tammikuuta 2014

Senttejä mitatessa

On ollut jo pitkään taas.. vai olisiko parempi sana edelleen.. olisi. Eli otetaan uusiksi: on ollut jo pitkään edelleen sellainen fiilis ettei tässä mitään tapahdu vaikka kuinka räpiköi. 
Ajattelin siksi sitten ottaa mittanauhan käteen. 

Tässä tuloksia verrattuna 4.11.2013 mittoihin:
Vyötärö -17cm
Reisi      -14.5cm






 Lapset olivat tehneet kortin minulle syntymäpäivälahjaksi. Toinen oli koristellut kannen ja toinen sisäpuolen.

 Rakkaalta ystävältä sain lahjaksi aivan ihanan kimpun <3
 Siskoltani sain ruusun synttärilahjaksi :)
 Pöytäkoristeeksi kaunis gerbera :)
 Nuorimmalle tytölle synttärilahjaksi annoimme kranssin :)


maanantai 20. tammikuuta 2014

Kipua

http://www.youtube.com/watch?v=emTCc4BkJOM


Laihtuminen on ihanaa. Olo on kevyt ja huomaat pikkuhiljaa, että sieltä se tuttu ihminen alkaa näkymään.. se keneksi olet itsesi tuntenu viimeksi niin kauan kauan sitten.

Mutta.. on siinä varjopuolensakin. Niitä on oikeasti yllättävän paljon! Kerron nyt yhdestä ajankohtaisesta ja niin itselleni isosta asiasta mihin en ollut osannut varautua.
Kipu.
Laihtuessaan ihminen alkaa pikkuhiljaa muuttamaan ryhtinsä, yleensä, normaaliksi jälleen. Täten painopiste muuttuu. Juu tämän tiesin jo ennen laihtumista. En ollut kuitenkaan sisäistänyt sitä mitä se oikeasti tarkoittaa. Minulla on aivan hirvittävä kivut nykyään.
Ennen laihtumista kärsin tuskallisista selkäkivuista. Melko pian laihtumisen myötä ne katosivat lähes kokonaan. Nyt on tullut tilalle aivan järjettömät lonkkakivut.
Pahimmillaan kipua on kummassakin lonkassa yhtäaikaa, niin ettei mikään asento ole hyvä. Ei ole siis minkäänlaista asentoa tai liikettä silloin mikä EI tuottaisi kipua.
Jos on hyvä hetki tai jopa hyvä kokonainen päivä on kipu vain toisessa lonkassa, yleensä mulla vasemmassa. Silloin kikkailemalla pärjää melko hyvin, asentoa vaihtamalla ja lääkkeitä napsien..
No ne lääkkeet. Ei tunnu tehoavan niin että kipu väistyisi kokonaan. Toki lieventää muttei poistu kokonaan se järjetön särky.
Huomenna soittelen lääkärille ja kysäisen että mitäs nyt. Odotteluako ja liikuntaa vai onko jotain muuta mitä voisi tehdä. Tuskin. No, mutta soittelen ja kysäisen silti.

Eli ei, ei tämä ole mitään pelkkää ruusuilla tanssimista.

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Töihin!

Nyt se tapahtui! Palasin töihin reilun kolmen vuoden kotonaolon jälkeen!
Olo on aivan mahtava! (Pitäisiköhän rajoittaa vähän noita huutomerkkejä ;) )

Alunalkaen hoitovapaa oli suunniteltu jatkumaan aina siihen asti kun tyttö on kolme, mutta näin siinä vaan kävi että houkutus työhön kävi liian suureksi. Olenhan tämän siis jo tiennyt jonkun aikaa, mutta en ole tainnut blogissa tästä kirjoittaa aiemmin.

Työpisteeni vaihtui siitä mitä se oli kun jäin pojasta äitiyslomalle. Hiukan jännitti juuri sen takia kun ei yhtään tiennyt millaiseen paikkaan olin menossa. Toki kova kokemus löytyy erittäin laajasta kirjosta keittiöitä mitä maa päällään kantaa, mutta silti: aina se jännittää mennä sellaiseen mistä ei mitään tiedä.

Työpisteeni on koulunkeittiö. Tai koulukeskuksen keittiö. 0-9 lk käy siinä syömässä ja lisäksi lähtee erilaisiin päivähoitopaikkoihin ruokaa. Kaksi päivää olen nyt ollut töissä ja ei ainakaan vielä ole mitään negatiivista tullut mieleen, päinvastoin!

Työyhteisö on aivan ihana, kaikki jotka olen tähän mennessä tavannut on niin mahtavaa sakkia ettei onnellisempi voisi olla.
Työmatka on todella lyhyt, työmatkan varrella on lasten hoitopaikka. Työmatkaan kuluu autolla kolme minuuttia ja pyörällä kymmenen minuuttia. Kävellen epäilisin että 20-25 minuuttia.

Olen myös aivan käsittämättömän onnellinen siitä että lapset on niin ihanassa paikassa hoidossa kuin missä ovat. He ovat ryhmäperhepäivähoidossa. Pieni ryhmä ja ihanat hoitajat siellä. Lisäksi tyttö sai oman henkilökohtaisen avustajan ja tämä avustaja on ryhmiksen yksi hoitaja. Eli nyt hän on vain meidän tytön käytettävissä, tai siis aina kun tyttö on hoidossa on hän vaan tyttöä varten. Jos lapsukaisemme on kipeä tai muutoin pois niin silloin tietysti tekee muita hommia. Mutta aivan upeaa tietää että vaikeasti liikuntavammainen lapsemme on takuulla hyvissä käsissä. Hänen hoitajansa on vielä niin kokenut ja omistautunut, että ilolla jättää muksun hänelle.
Ja nyt se kaikkein paras juttu: kumpikin lapsista on samassa paikassa, samassa ryhmässä. Voi ihanuutta!! Ja minä olen töissä siellä keittiöllä mistä heille menee ruoka, kiva suunnitella kotona syömisiä kun tietää aina takuulla mitä muksut syö :)

Tiedän tiedän, pelkkää hehkutusta nyt vaan mutta minkä sille ihminen voi että on niin onnellinen ja energinen! :)

Niin siitä energisyydestä. Aivan uskomatonta. Tänään kun pääsin kotiin niin ensimmäisenä hurtadolle ruokaa, sitten pari hellanlevyä päälle ja ruokaa valmistamaan. Samalla mussutin itse kun tein ruokaa ja sitten otinkin jo imurin ja imuroin kämpän. Sitten viikkailin pyykit ja täytin pyykkikoneen. Astianpesukonekkin hurahti käyntiin siinä kun ruuan sain väsättyä.
Olen oikeasti kymmenen kertaa energisempi kuin silloin kun olin tytön kanssa kotona.

Niin joo. Ai miten tytöllä on mennyt hoidossa? Aivan älyttömän hyvin. On jo nyt alkanut kehitystä tulla ihan eri tavoin, kahden päivän jälkeen! Nyt suostuu pitämään silmälaseja päässään kun on hoidossa, syö paljon paremmin, nukkuu paremmin. Tänään kun hänet näin ekaa kertaa kun tuli hoidosta niin alkoi "puhua pälpättää" mulle heti ihan tohkeissaan. Tietysti normaali juttelu on kaukana hänen tyylistään mutta silti ihankuin olisi kertonut että "äiti et ikinä usko mimmonen päivä mulla on ollut!!!" jne :)

Life is gooood <3