sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Lauantai-iltana ravintolaan..

Lauantai-iltana ravintolaan.. lähdimme mieheni kanssa tapaamaan sururyhmästä tuttuja kavereitamme.

Pohdimme tapaamisessa että siitä on todellakin jo vuosi kun tapasimme ekaa kertaa. Aika on mennyt niin kovin lujaa. Mielestäni siitä on ihan vain pieni hetki kun ekaa kertaa pelonsekaisin tuntein astelin ryhmään ja pelkäsin hirveästi että mitä jos itken? Tai mitä jos muuten näytän tunteita? Tai mitä jos rupean puhumaan sekavia hyppien aiheesta toiseen tai muuta vastaavaa? Tai uskallanko puhua siellä lainkaan?

Pöh.
Kyllä mä siellä itkin, ja se ei tuntunut yhtään pahalta tai kiusalliselta. Kyllä siellä näytin muitakin tunteita, siellä itkettiin, naurettiin, puhuttiin vihan ja ärsytyksen tunteista. Ihan kaikesta mitä surunkäsittely pitää sisällään. Puhuin paljon ryhmässä, ja varmasti paljon hyvinkin sekavia.

Ryhmä oli valtavan tärkeä mulle, tärkeä osa suruprosessia. Ryhmän jäsenistä tuli valtavan tärkeitä mulle. Se, että pääsi keskustelemaan ja tutustumaan ihmisiin jotka myös oli menettänyt vauvan oli tärkeä asia.

Kehoitan kaikkia jotka kohtaa surun, menemään jos ihan pikkuisenkaan tuntuu siltä juttelemaan ryhmään. Tai edes kuuntelemaan. Tai olemaan hiljaa. Siellä saa olla ihan niinkuin miltä tuntuu.

Koskaan ei myöskään ole liian myöhäistä. Jos tätä blogia sattuu lukemaan joku joka on menettänyt lapsensa tai muun läheisensä jo jonkun aikaa sitten ja vähän kaduttaa ettei ole mennyt ikinä ryhmään: se ei ole myöhäistä. Ota yhteyttä keheen tahansa pappiin jonka tiedät ja puhu asiasta. Sinun ei myöskään tarvitse olla uskovainen jotta ryhmään pääset. Sinun täytyy vain haluta sitä ja osoittaa se papille.

Mutta niin asiaan.
Tapasimme hyvän ruuan merkeissä. Iloksemme saimme myös ryhmän vetäjän, meille jokaiselle ryhmän jäsenelle niin tärkeän papin, mukaan jälkiruualle ja kahville :)

Tällaisia herkkuja mussutin ravintolassa:

Alkupalatarjotin jaettiin miehen kanssa yhdessä. Tässä on vaikka ja mitä mm. kahta erilaista silliä, kylmäsavulohta, härkää, suolakurkkua, smetanaa, hunajaa, ruisleipää, äyriäisiä, sitruunaa..


Pääruuaksi oli mulla lohta, juureksia, perunakakku (jota en jaksanut syödä) ja kermaviilikastiketta.

Jälkiruuaksi juustokakkua ja jotain sinapinnäköistä mössöä ja marjoja :D




Tämännäköinen olin 12.10 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti