Senttejä mitatessa

On ollut jo pitkään taas.. vai olisiko parempi sana edelleen.. olisi. Eli otetaan uusiksi: on ollut jo pitkään edelleen sellainen fiilis ettei tässä mitään tapahdu vaikka kuinka räpiköi. 

Ajattelin siksi sitten ottaa mittanauhan käteen. 

Tässä tuloksia verrattuna 4.11.2013 mittoihin:

Vyötärö -17cm

Reisi      -14.5cm

 Lapset olivat tehneet kortin minulle syntymäpäivälahjaksi. Toinen oli koristellut kannen ja toinen sisäpuolen.

 Rakkaalta ystävältä sain lahjaksi aivan ihanan kimpun <3

 Siskoltani sain ruusun synttärilahjaksi :)

 Pöytäkoristeeksi kaunis gerbera :)

 Nuorimmalle tytölle synttärilahjaksi annoimme kranssin :)

Kipua

http://www.youtube.com/watch?v=emTCc4BkJOM


Laihtuminen on ihanaa. Olo on kevyt ja huomaat pikkuhiljaa, että sieltä se tuttu ihminen alkaa näkymään.. se keneksi olet itsesi tuntenu viimeksi niin kauan kauan sitten.

Mutta.. on siinä varjopuolensakin. Niitä on oikeasti yllättävän paljon! Kerron nyt yhdestä ajankohtaisesta ja niin itselleni isosta asiasta mihin en ollut osannut varautua.
Kipu.
Laihtuessaan ihminen alkaa pikkuhiljaa muuttamaan ryhtinsä, yleensä, normaaliksi jälleen. Täten painopiste muuttuu. Juu tämän tiesin jo ennen laihtumista. En ollut kuitenkaan sisäistänyt sitä mitä se oikeasti tarkoittaa. Minulla on aivan hirvittävä kivut nykyään.
Ennen laihtumista kärsin tuskallisista selkäkivuista. Melko pian laihtumisen myötä ne katosivat lähes kokonaan. Nyt on tullut tilalle aivan järjettömät lonkkakivut.
Pahimmillaan kipua on kummassakin lonkassa yhtäaikaa, niin ettei mikään asento ole hyvä. Ei ole siis minkäänlaista asentoa tai liikettä silloin mikä EI tuottaisi kipua.
Jos on hyvä hetki tai jopa hyvä kokonainen päivä on kipu vain toisessa lonkassa, yleensä mulla vasemmassa. Silloin kikkailemalla pärjää melko hyvin, asentoa vaihtamalla ja lääkkeitä napsien..
No ne lääkkeet. Ei tunnu tehoavan niin että kipu väistyisi kokonaan. Toki lieventää muttei poistu kokonaan se järjetön särky.
Huomenna soittelen lääkärille ja kysäisen että mitäs nyt. Odotteluako ja liikuntaa vai onko jotain muuta mitä voisi tehdä. Tuskin. No, mutta soittelen ja kysäisen silti.

Eli ei, ei tämä ole mitään pelkkää ruusuilla tanssimista.

Töihin!

Nyt se tapahtui! Palasin töihin reilun kolmen vuoden kotonaolon jälkeen!
Olo on aivan mahtava! (Pitäisiköhän rajoittaa vähän noita huutomerkkejä ;) )

Alunalkaen hoitovapaa oli suunniteltu jatkumaan aina siihen asti kun tyttö on kolme, mutta näin siinä vaan kävi että houkutus työhön kävi liian suureksi. Olenhan tämän siis jo tiennyt jonkun aikaa, mutta en ole tainnut blogissa tästä kirjoittaa aiemmin.

Työpisteeni vaihtui siitä mitä se oli kun jäin pojasta äitiyslomalle. Hiukan jännitti juuri sen takia kun ei yhtään tiennyt millaiseen paikkaan olin menossa. Toki kova kokemus löytyy erittäin laajasta kirjosta keittiöitä mitä maa päällään kantaa, mutta silti: aina se jännittää mennä sellaiseen mistä ei mitään tiedä.

Työpisteeni on koulunkeittiö. Tai koulukeskuksen keittiö. 0-9 lk käy siinä syömässä ja lisäksi lähtee erilaisiin päivähoitopaikkoihin ruokaa. Kaksi päivää olen nyt ollut töissä ja ei ainakaan vielä ole mitään negatiivista tullut mieleen, päinvastoin!

Työyhteisö on aivan ihana, kaikki jotka olen tähän mennessä tavannut on niin mahtavaa sakkia ettei onnellisempi voisi olla.
Työmatka on todella lyhyt, työmatkan varrella on lasten hoitopaikka. Työmatkaan kuluu autolla kolme minuuttia ja pyörällä kymmenen minuuttia. Kävellen epäilisin että 20-25 minuuttia.

Olen myös aivan käsittämättömän onnellinen siitä että lapset on niin ihanassa paikassa hoidossa kuin missä ovat. He ovat ryhmäperhepäivähoidossa. Pieni ryhmä ja ihanat hoitajat siellä. Lisäksi tyttö sai oman henkilökohtaisen avustajan ja tämä avustaja on ryhmiksen yksi hoitaja. Eli nyt hän on vain meidän tytön käytettävissä, tai siis aina kun tyttö on hoidossa on hän vaan tyttöä varten. Jos lapsukaisemme on kipeä tai muutoin pois niin silloin tietysti tekee muita hommia. Mutta aivan upeaa tietää että vaikeasti liikuntavammainen lapsemme on takuulla hyvissä käsissä. Hänen hoitajansa on vielä niin kokenut ja omistautunut, että ilolla jättää muksun hänelle.
Ja nyt se kaikkein paras juttu: kumpikin lapsista on samassa paikassa, samassa ryhmässä. Voi ihanuutta!! Ja minä olen töissä siellä keittiöllä mistä heille menee ruoka, kiva suunnitella kotona syömisiä kun tietää aina takuulla mitä muksut syö :)

Tiedän tiedän, pelkkää hehkutusta nyt vaan mutta minkä sille ihminen voi että on niin onnellinen ja energinen! :)

Niin siitä energisyydestä. Aivan uskomatonta. Tänään kun pääsin kotiin niin ensimmäisenä hurtadolle ruokaa, sitten pari hellanlevyä päälle ja ruokaa valmistamaan. Samalla mussutin itse kun tein ruokaa ja sitten otinkin jo imurin ja imuroin kämpän. Sitten viikkailin pyykit ja täytin pyykkikoneen. Astianpesukonekkin hurahti käyntiin siinä kun ruuan sain väsättyä.
Olen oikeasti kymmenen kertaa energisempi kuin silloin kun olin tytön kanssa kotona.

Niin joo. Ai miten tytöllä on mennyt hoidossa? Aivan älyttömän hyvin. On jo nyt alkanut kehitystä tulla ihan eri tavoin, kahden päivän jälkeen! Nyt suostuu pitämään silmälaseja päässään kun on hoidossa, syö paljon paremmin, nukkuu paremmin. Tänään kun hänet näin ekaa kertaa kun tuli hoidosta niin alkoi "puhua pälpättää" mulle heti ihan tohkeissaan. Tietysti normaali juttelu on kaukana hänen tyylistään mutta silti ihankuin olisi kertonut että "äiti et ikinä usko mimmonen päivä mulla on ollut!!!" jne :)

Life is gooood <3