torstai 27. helmikuuta 2014

Anteeksi :(

Haluan pyytää anteeksi kun olen laiminlyönyt tätä blogia. Uskomatonta kyllä, olen saanut siitä yksityisviestejä tyyliin: "mikset enää kirjoita blogiasi" :O. Tosiaan tämä alkoi ihan vaan omana päiväkirjana ja tsempparina mutta kasvoikin sitten tsemppariksi myös muille :)

Kirjoitan nyt nopsaan jotakin kuulumisia ja paneudun paremmin iltasella (siis todella iltasella...) tähän blogiin vielä uudestaan :)

Hyvin on mennyt! Työn alkaminenhan se tähän blogiin on vaikuttanut ja siihen etten niin enää kirjoittele.
Nautin työstäni todella paljon. Meillä on aivan huippupoppoo meidän työmaalla. Mä oikeasti odotan aina töihin pääsyä.
Niin se vaan palasi takaisin se työnarkomania, mitä ajattelin etten enää nuoruusvuosien jälkeen näkisi. Onneksi tämä on niin erilaista kuitenkin, aistii sen jo nyt etten enää stressaa niin eli ei ole vaarana mitkään loppuunpalamiset :) Työt on vaan työtä, se kaikista tärkein on täällä kotona eli mi familia <3

Syömiset on pysyneet hyvinä, tai en tiedä hyvinä mutta määrät hyvinä :) Työ on tehnyt siihenkin osansa eli pysyy jonkinlainen rytmi onneksi touhussa mukana.

Odotan kesää hirmuisesti kun alkaa saamaan tuoreita kotimaisia kasviksia. Jotenkin nyt tämän elämäntapamuutoksen myötä on alkanut selkiytymään se paremmin että mitä haluan pistää suustani sisään. En mitään epämääräistä mössöä! Laadukasta kiitos :)

Ai niin eilen perheeni söi hyvällä ruokahalulla valmistamaani ruokaa... kerroin siinä puolivälissä päivällistä että ai niin juu, te syötte kasvispyöryköitä juustokastikkeessa ;) KUKAAN ei ollut huomannut mitään, poikakin kovasti puhui lihapullista :D Opetin sitten lapselleni heti siinä uuden sanan: k a s v i s p y ö r y k k ä <3

Nyt lopettelen kun armas perheeni saapuu kohta taas päivällispöytään mutta lupaan: illalla senttitietoja ja painotietoja ja ja ja .. katotaan jos vaikka saunan jälkeen kuvankin nappais :)

Palataan mussut <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti